Mistä puhumme, kun puhumme jätteistä? Ainakin käsite on auttamatta vanhentunut. Todellisuudessa jätteet ovat seitsemäs resurssi*, joita meidän tulisi hyödyntää uudestaan ja uudestaan.
Kiinteistö- ja rakennusala tuottaa kaikista EU-tasolla syntyvistä jätteistä 40-50 %. Väitän, että luvuissa on mukana valtavasti materiaaleja, joita voisi hyödyntää sellaisenaan uudestaan, kunhan prosessi lajittelulle ja uudelleenkäytölle toteutuu. Suomen Green Building Councilin mainio julkaisu “Katsaus kiinteistö- ja rakennusalan ilmastokestävyyden näkytilaan” toteaa saman: jätteisiin on sitoutunut merkittävä määrä hukattuja resursseja.
Kiertotalouden toteutuminen edesauttaa kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä välittömästi. Tämä on kriittistä, jotta pystymme saavuttamaan Pariisin sopimuksen mukaiset tavoitteet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Kiertotalous on otettu mukaan myös EU:n laatimaan luokitusjärjestelmään, taksonomiaan.
Taksonomia antaa raja-arvot vastuulliselle ja kestävälle investoinnille. Rakennusten korjaaminen taksonomian mukaisesti muun muassa edellyttää, että vähintään 70 % työmaalla tuotetusta rakennus- ja purkujätteestä uudelleenkäytetään sellaisenaan, kierrätetään materiaalina tai otetaan talteen korvaamaan muita materiaaleja. Nykyisellään vaatimus ei taida toteutua, mutta olen varma, että se on alalla saavutettavissa.
Olemassa olevien resurssien hyödyntämisestä kirjoitin myös tovi sitten. Luontovarallisuuteemme sitoutunut arvo hupenee kun tuotamme uusia materiaaleja ja tavaroita nopeammin kuin luonto kykenee uusiutumaan. Toisaalta joidenkin resurssien niukka saatavuus on jo hidastanut monien hyödykkeiden tuotantoa. Tästäkin syystä kannustan kääntämään ajattelun jätteiden sijaan resursseihin.
*Tärkeimmiksi luonnonvaroiksi listataan yleensä nämä kuusi: vesi, ilma, öljy, maakaasu, hiili ja mineraalit.
