Teknologia ja digitaalisuus haastavat myös kiinteistöalan hankintoja

Hankintatoimessa tapahtuu nyt paljon. Teknologia kehittyy kovaa vauhtia, mistä esimerkkeinä tekoäly, uudenlaiset datalähteet ja edistynyt analytiikka. Teknologia tuo hankinnalla valtavasti mahdollisuuksia, mutta myös omat haasteensa. Newsecillä hankintatoimessa ollaan jo pitkällä – hankintajärjestelmä on testivaiheessa, ja tarkoitus on päästä tekemään tilauksia jo tämän vuoden lopulla. Jatkossa myös arvokasta kilpailutusdataa saadaan ajantasaisesti ilman manuaalista työtä.

Myös tämän kevään Hankintapäivien teemaksi oli valikoitunut teknologia ja sen tuomat mahdollisuudet hankinnoille. Newsecin Jari Malmberg, Head of Procurement, osallistui tapahtuman asiantuntijapaneeliin, jossa keskusteltiin teknologian mahdollistavan master-tiedon keräämisestä, paikkansa pitävyydestä sekä sen käyttämisestä. Mutta ehkä eniten paneelissa puhututti ihminen kaiken keskiössä. Miten ihminen, työntekijä sijoittuu tämän kaiken keskelle? Ketkä teknologiaa käyttävät ja mitä se heiltä vaatii, ja toisaalta, mitä se antaa?

”Tehtävämme on varmistaa, että olemme valmiita tulevaisuuden haasteisiin emmekä jää kehityksestä jälkeen hankintatoimen digitalisaation osalta. Hankinnan rooli manageri- ja kiinteistötoimialalla on usein vielä tuore. Se on tavallaan hyvä asia, sillä voimme tuoda uusina ratkaisuina automatisoituja ja kehittyneempiä ratkaisuja. Se tarkoittaa helppokäyttöisempää tekemistä loppukäyttäjille. Tällöin myös kynnys ottaa uusia asioita käyttöön madaltuu”, kertoo Malmberg hankintatoimen taustoista.

Kiinteistöalalla aiemmin haasteina ovat voineet olla juuri käyttäjäystävällisyys, järjestelmien vaikeus, ennakkoluulot ja vastarinta.

”Hankinnan uudet digitaaliset työkalut voivat olla joillakin toimialoilla jo arkipäivää ja toisaalla jo paljon tekoälyäkin hyödyntävää. Kiinteistöalalla kurottavaa löytyy, mutta sudenkuopat ovat ehkä paremmin tiedossa”, toteaa Malmberg.

Teknologisen kehityksen keskiössä on ihminen

”Kun organisaatio miettii hankinnan tehostamisesta teknologian avulla, tärkeintä on ihmisten mukaan ottaminen mahdollisimman aikaisin. Ei norsunluutornista tulevaa patruunamentaliteettia, vaan sitouttamista, osallistavaa ja inspiroivaa tekemistä. Motivoituneen henkilöstön saa paremmin mukaan, ja koko prosessi alkaa kehittää itse itseään. Tärkeitä ovat ihmiskontaktit eli se, miten puhut, miten suhtaudut, ja miten olet ihmisten kanssa. Viestinnän tärkeyttä ei voi olla liikaa korostamatta tässäkin asiassa”, Malmberg täsmentää.

Miksi Newsec?

”Newsec toimii palveluntuottajana siten, että kaikki kuuluu niin sanotusti pakettiin. Toimimme asiakkaan etu edellä tarjoten asiakkaillemme kokonaisvaltaisen paketin, josta on aidosti hyötyä asiakkaalle. Meillä panostetaan siihen, että hankintojen hinta-laatusuhde on asiakkaan näkökulmasta kohdillaan, ja hankintatoimi itsessään on vaivatonta ja helppoa”, kiteyttää Malmberg.

Lisätietoja antaa:

Jari Malmberg
Head of Procurement
+358 50 390 7031
jari.malmberg@newsec.fi