Uutiset

  • Ilmatar Kanavaranta 1:n uusi toimistovuokralainen

    Kanavaranta 1 avautui historiansa ensimmäistä kertaa uusille vuokralaisille vuonna 2023. Uusimpana toimistovuokralaisena kiinteistöön muuttaa Ilmatar alkuvuodesta 2024.
  • Great Place to Work – Newsec jälleen yksi Suomen parhaista työpaikoista

    27.4.2023 Newsec on ollut Great Place to Work -mittareiden mukaan Suomen parhaiden työpaikkojen joukossa jo yli 15 vuoden ajan ja jälleen kerran meidät palkittiin tällä hienolla tunnustuksella – vuonna 2023 Newsec on Suomen 3. paras työpaikka.
  • KIINTEISTÖMARKKINA Q1: Jäähtyneestä kiinteistökaupankäynnistä kohti aktiivisempaa aikaa

    26.4.2023 Suomen kiinteistömarkkinoilla vuoden 2023 ensimmäinen neljännes on ollut haastava, ja kauppojen määrä on hidastunut merkittävästi. Nykyisessä markkinatilanteessa sijoittajat ovat olleet varovaisia uusien sijoitusten tekemisessä.
  • Tommi Tuominen aloittaa Alvar Aallon Sokeripalan ravintoloitsijana

    Ravintoloitsija ja keittiömestari Tommi Tuominen lähtee luotsaamaan toimistokiinteistö Kanavaranta 1:n tiloihin suunniteltavaa uutta ravintolaa, joka avaa ovensa arviolta keväällä 2024.
  • Uratarina: Rakennuttamisen projektipäällikkönä Newsecillä

    Alun perin Joona Mantilan oli tarkoitus päätyä töihin tuotantotalouden pariin, vaikka suunnitelmat eivät olleet ihan selvät. Sattumoisin oma isä toimi opinto-ohjaajana ja antoi varteenotettavan vinkin rakennusalasta: rakennusalalla eivät työt lopu ja vaihtoehtoja on lukemattomia alan sisällä. Näin Joona päätyi rakentamisen pariin ja lopulta rakennuttamisen projekti-insinööriksi Newsecin Tampereen toimistolle.
  • Newsec toimi myyjän neuvonantajana Hämeenlinnan Moreenin logistiikkakiinteistökaupassa

    Newec toimi Auratum Kiinteistöt Oy:n neuvonantajana Tristanin ja Catella Asset Management Oy:n yhteisyrityksen jatkaessa laajentumistaan ostamalla logistiikkakeskuksen Hämeenlinnasta.