Ikoninen toimistokiinteistö tulee ensimmäistä kertaa historiansa aikana vuokramarkkinoille, uudistushankkeessa rakennus muuntuu usean käyttäjän tiloiksi Alvar Aallon arkkitehtuuria kunnioittaen ja sen alkuperäiset ajatukset hyödyntäen. Tavoitteena on avata osia rakennuksesta yleisölle ja muun muassa hyödyntää kaupungin upein kattoterassi. Muutoshankkeen suunnittelusta vastaa Aallon arkkitehtuurista väitellyt tekniikan tohtori, arkkitehti (SAFA) Marianna Heikinheimo Ark-byroo Oy:stä.
Helsingin kauppatorin kulmassa sijaitseva, Alvar Aallon suunnittelema toimistotalo ”Sokeripala” on Suomen tunnetuimpia toimistorakennuksia. Nykyisen Stora Enson, silloisen Enso-Gutzeitin pääkonttoriksi suunniteltu, vuonna 1962 valmistunut rakennus jakoi valmistumisajankohtanaan mielipiteitä, mutta on sittemmin noussut kansainvälisesti tunnetuksi ja tunnustetuksi modernin arkkitehtuurin maamerkiksi. Nyt rakennuksen tarinassa kääntyy uusi lehti, koska sen nykyisen käyttäjän vuonna 2022 tapahtuvan muuton myötä rakennus ja sen tilat avautuvat ensimmäistä kertaa historiansa aikana vuokramarkkinoille.
Stora Enson nykyisen pääkonttorirakennuksen on omistanut vuodesta 2008 saksalainen Deka Immobilien WestInvest-InterSelect –kiinteistösijoitusrahasto. Deka on yksi Saksan suurimmista kiinteistösijoittajista, ja se omistaa ympäri maailmaa yli 500 kiinteistöä. Useat näistä ovat kaupunkien keskustoissa sijaitsevia, tunnettuja arvorakennuksia. Helsingissä Deka omistaa esimerkiksi Kluuvikatu 3:n, Sanomatalon, Hotelli St Georgen ja KPMG:n pääkonttorin (Töölönlahdenkatu 3). Dekan edustajana Suomessa ja kiinteistön managerina toimii Newsec Property Asset Management Finland Oy.
Vuokralaisen vaihdoksen takia Kanavaranta 1:llä on edessään uudistushanke, jossa tilat muokataan uuden tai uusien käyttäjien tarpeita vastaaviksi. Rakennuksessa toteutettiin vajaa kymmenen vuotta sitten mittava peruskorjaushanke, jossa uudistettiin julkisivuja, taloteknisiä järjestelmiä ja sisätiloja.
Deka ja tiloja vuokraava Newsec näkevät, että yksi vaihto olisi muuttaa Kanavaranta 1 yhden käyttäjän kiinteistöstä monikäyttäjätilaksi. Esimerkiksi rakennuksen ylimmässä kerroksessa oleva nykyinen henkilöstöruokala ja kaupungin huikeimman merinäköalan tarjoava kattoterassi voisivat toimia tulevaisuudessa ravintolana. Myös tyylikkäät konferenssi- ja edustustilat voisivat houkuttaa yritystapahtumien tai kokouspalveluiden areenana.
”Rakennuksen toimistotilat ovat pääosin modernia avokonttoria ja pohjaratkaisu on vapaa eli siinä ei ole kantavia väliseiniä. Kerrosten väliset sisäiset portaat puolestaan parantavat tilojen sisäistä käytettävyyttä. Lisäksi jokaisen toimistokerroksen molemmista päädyistä löytyvät hissiryhmät sekä saniteetti- ja keittiötilat. Vaikka rakennus onkin ollut yhdellä organisaatiolla käytössä, perusratkaisu soveltuu myös erittäin hyvin siihen, että tilat jakautuvat useille eri käyttäjille”, Newsecin vuokraustiimin johtaja Jussi Kivitie toteaa.
Deka on kiinnittänyt Kanavaranta 1:n tulevaan kehitysprojektiin arkkitehti (SAFA), tekniikan tohtori Marianna Heikinheimon, joka on vastuussa käyttäjän vaihdokseen liittyvien vuokralaismuutostöiden suunnittelusta. Marianna Heikinheimo on kansainvälisesti tunnettu ja tunnustettu Alvar Aallon arkkitehtuurin asiantuntija. Hän on työskennellyt aiemmin useiden Aallon kohteiden parissa, esimerkiksi Viipurin kirjaston mittavassa entisöintiprojektissa. Uudistushankkeen suunnittelu lähtee liikkeelle siitä lähtökohdasta, että ainutlaatuinen interiööri säilytetään rakennussuojelupäätöksen mukaisesti. Aallon arkkitehtuuri on kuitenkin kestänyt aikaa.
”Rakennuksessa on vaalea, moderni verkkomainen marmorijulkisivu empirerakennusten rivistön jatkeena. Sisätiloissa on lämminsävyistä travertiinia, messinkiä ja pronssia. Upeita sisätiloja korostavat rakennuksen julkisimmissa tiloissa Aallon huonekalut ja valaisimet”, Heikinheimo listaa rakennuksen ainutlaatuisia piirteitä.
Hänen mukaansa edellinen peruskorjaus toteutettiin onnistuneesti ja rakennuksen tunnelma on säilynyt hyvin. Samat tavoitteet ovat myös tulevassa uudistuksessa.
”Stora Enso on toiminut Kanavaranta 1:ssä lähes 60 vuotta, mikä on Suomen teollisuushistoriassa poikkeuksellisen pitkäaikainen sitoutuminen samaan toimipaikkaan. Nyt on aika kirjoittaa tarinassa uusi kappale, ja suunnittelemme hankkeen huolellisesti. Projektissa yhdistyy nykyaikaisen tietotyön vaatimusten ymmärrys ja samalla ainutlaatuisen arvokohteen vaaliminen. Deka arvostaa Alvar Aallon perinnön kulttuurillista arvoa. Aalto on yksi modernin arkkitehtuurin tärkeimpiä suunnittelijoita, kunnioitamme hänen ajatuksiaan ja sisällytämme ne Kanavaranta 1:n tulevan konseptin suunnitteluun. Olemme iloisia voidessamme tarjota tilat uusille vuokralaisille ”sokeripalassa” Helsingin keskustan sydämessä”, Isabel Schüßler Deka Immobilienista toteaa.
Lisätietoja:
Jussi Kivitie
Director, Commercial Leasing, Newsec
Puhelin 050 420 11 46
Jussi.kivitie@newsec.fi
Marianna Heikinheimo
arkkitehti SAFA, toimitusjohtaja, Ark-Byroo
Puhelin 050 350 4700
marianna.heikinheimo@arkbyroo.fi