Kauppakeskus Hertsin manageeraus kokonaisuudessaan Newsecille

Newsec on valittu 1.1.2023 alkaen vastaamaan Helsingin Herttoniemen lähipalvelukeskus Hertsin kaupallisen johtamisen ja markkinoinnin lisäksi ylläpidon johtamisesta sekä vuokra-. talous- ja yhtiöhallinnosta. Hertsin päävuokralaisia ovat Prisma, Tokmanni, Helsingin kaupungin kirjasto ja nuorisotilat, Mehiläinen ja Ravintola Fat Lizard. Kooltaan 23 000-neliöinen lähipalvelukeskus avasi ovensa vuonna 2020, ja on löytänyt hienosti paikkansa alueen merkittävänä asiointikeskuksena haasteellisen alun jälkeen juuri koronapandemian alla.  

Vuonna 2020 valmistuneen uudisrakennuksen sijoittajina ovat Aktia Henkivakuutus Oy:n, Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennian sekä Yleisradion Eläkesäätiön muodostama sijoittajaryhmittymä. Samassa korttelissa sijaitsevan vanhan Megahertsin liikekeskusosuuden omistaa Erikoissijoitusrahasto eQ Liikekiinteistöt. Molemmat keskukset toimivat nykyisin Hertsi-nimen alla ja ovat asiakkaille yksi kaupallinen kokonaisuus. 

”Hertsillä on jo nyt iso merkitys alueen lähipalveluita tarjoavana palvelukeskuksena. Herttoniemen alue kasvaa ja kehittyy voimakkaasti tulevina vuosina, ja olemme erittäin sitoutuneita kehittämään palveluita, jotta alueen asukkaat saavat parasta palvelua jatkossakin aivan lähikulmilta. Olemme myös erittäin iloisia ja tyytyväisiä, että voimme vahvistaa hyvää yhteistyötämme Newsecin kanssa entistä laajemmin”, toteavat Asset Manager Hannis Raitanen S-pankilta ja kiinteistöjohtaja Kimmo Alaharju eQ Varainhoito Oy:stä. 

”Olemme viimeiset kolme vuotta olleet mukana rakentamassa Hertsin menestystä, ja varsinkin näin koronan hellittäessä on hienoa, että pystymme antamaan toiminnalle ison tiimin ammattitaitoisen tuen. Toimintojen keskittyessä saman katon alle voimme palvella entistäkin paremmin myös Hertsin vuokralaisia ja parantaa kustannustehokkuutta”, summaa kauppakeskusmanageerausta johtava Jussi Kivitie Newseciltä.  

Hanna Feodorov jatkaa Hertsin kauppakeskuspäällikkönä, ja saa tiimikumppanikseen teknisen manageerauksen puolelle Eveliina Salerman. Näin arjen tekeminen ja keskuksen kehittäminen keskittyy saman katon alle ja yhteistyö jatkuu entistäkin tiiviimpänä niin sisäisesti, kuin omistajien kanssa. 

Lisätietoja: 

Jussi Kivitie 
Director, Shopping Center Management 
Newsec Property Asset Management in Finland 
+358 50 420 1146 
jussi.kivitie@newsec.fi   

Hannis Raitanen 
Asset Manager, kiinteistövarainhoito 
S-Pankki Kiinteistöt Oy
+358 50 552 1114 
hannis.raitanen@s-pankki.fi 

Kimmo Alaharju 
Kiinteistöjohtaja 
eQ Varainhoito Oy
+358 40 510 6890 
kimmo.alaharju@eq.fi