Suomen kiinteistömarkkinoilla vuoden 2023 ensimmäinen neljännes on ollut haastava, ja kauppojen määrä on hidastunut merkittävästi. Nykyisessä markkinatilanteessa sijoittajat ovat olleet varovaisia uusien sijoitusten tekemisessä.
Talouden taantuma sekä inflaation ja korkotason nousu ovat vaikuttaneet kaupankäyntiaktiivisuuteen kaikkialla Euroopassa ja Suomessa, ja tuottovaatimusten nousua on tapahtunut kaikissa segmenteissä. Kiinteistömarkkina on kuitenkin siirtymässä kohti likviditeettiä neljännes kerrallaan.
Vuoden 2023 ensimmäisellä neljänneksellä transaktioaktiviteetti laski merkittävästi. Ajanjaksolla tehtiin vain 450 miljoonan euron edestä kiinteistökauppaa, mikä merkitsee noin 80 prosentin laskua vuoden 2022 ensimmäiseen neljännekseen verrattuna. Pohjoismaissa transaktiovolyymi on laskenut noin 70 % samalla ajanjaksolla. Tosin vuonna 2022 nähtiin poikkeuksellisen vahva ensimmäinen vuosineljännes. Kuitenkin edellisen kerran näin hidas alkuvuosi on nähty vuonna 2015. Ensimmäisen neljänneksen investoinnit olivat noin 70 % alle 10 vuoden keskimääräisen neljännesvuosivolyymin.
Toimistot olivat suurin segmentti 31 prosentilla kaikista investoinneista, ja seuraavina tulivat logistiikka (28 %) ja asunnot (17 %). Suurimmat transaktiot olivat NIAMin ostama Suomen korkeimman toimistotornin kehityshanke, yhteensä 11 700 neliömetriä, ja NREP:in ostama Logicentersin Alfarocin 38 000 neliömetrin logistiikkavaraston kehityshanke Tuusulassa.
Transaktiovolyymin merkittävä hidastuminen alkoi vuoden 2022 kolmannella neljänneksellä, mikä johtui suurimmilta osin uudesta korkoympäristöstä. Euroopan keskuspankin ohjauskorko on noussut 350 peruspistettä alle vuodessa, mikä on johtanut sijoittajien korkeampiin rahoituskustannuksiin. Tämä on johtanut myös arvostusten laskuun ja kiinteistöjen osto- ja myyntipuolen hintanäkemysten erojen kasvuun.
Muun muassa Handelsbanken ennustaa, että EKP:n ohjauskorko saavuttaa 3,75 % kesäkuuhun 2023 mennessä, pysyy siinä vuoden loppuun asti ja laskee sitten noin 2 %:iin vuoden 2025 loppuun mennessä. Ennustettu EKP:n koronnostosyklin päättyminen kesäkuussa 2023 voi merkitä tuottovaatimusten nousun loppumista useimmille segmenteille. Lisäksi se auttaa transaktioprosessia ympäröivän sumun hälventämisessä, ja kaupankäynti vilkastuu neljännes neljänneltä.
”Merkit ovat, että tilanne alkaa kirkastua ja neljännes neljänneltä aktiviteetti lisääntyy. Tätä indikoi niin sijoittajien taustalla oleva aktiivisuus ja kyselyt kuin näkymät siitä, että koronnostot ovat oletettavasti pian takanapäin”, toteaa Valtteri Vuorio, Head of Research.
Lisätietoa sijoittaja- ja vuokralaismarkkinoista saat Newsecin tuottamien eri segmenttien markkinakatsauksista. Katsaukset sisältävät tietoa ja näkemyksiä osamarkkinatasolla muun muassa rakennuskannasta, vuokratasoista, vajaakäyttöasteista, markkinatuottovaatimuksista ja viimeisimmistä transaktioista sekä valmistuneista projekteista. Lisätietoa saat myös ottamalla yhteyttä asiantuntijoihimme.
Linkit markkinakatsauksiin
Lisätietoa
Valtteri Vuorio
Head of Research, Newsec Advisory in Finland
+358 40 705 3093
valtteri.vuorio@newsec.fi