Varman asuntojen vuokraustoiminta Newsecille

Varman asuntojen vuokraustoiminta Newsecille

29.8.2019

Newsec aloittaa Varman vuokra-asuntojen vuokraustoiminnasta vastaavana yhtiönä ensi vuoden alusta. Newsec saa vastattavakseen Varman koko vuokra-asuntokannan eli noin 4 000 asuntoa.

Sopimus käsittää yhteensä 58 kohdetta, jotka sijaitsevat yhdeksällä paikkakunnalla Suomessa. Newsec vastaa jatkossa Varman omistamien vuokra-asuntojen vuokrauksesta, isännöinnistä ja asukaspalvelusta.

– Newsecin toimintatavat ovat nykyaikaisia ja sillä on halu toimia alan edelläkävijänä myös asukaskokemuksen ja isännöintipalvelujen kehittämisessä. Olemme tehneet heidän kanssaan aiemminkin yhteistyötä, mikä antaa hyvän pohjan uudelle kumppanuudelle, sanoo kiinteistökehitysjohtaja Sari Raunio.

– Newsec on kehittänyt viime vuosina voimakkaasti asuntomanageerauksen digitaalisia palveluita ja yhdessä Varman kanssa pystymme jatkamaan tätä kehitystyötä vielä entistäkin asiakasystävällisemmäksi, sanoo asuntoliiketoiminnan johtaja Risto Mustaniemi Newsecistä,

– Sopimus Varman kanssa on meille merkittävä, sillä yhteistyö tunnetun ja arvostetun työeläkeyhtiön kanssa antaa myös meille mahdollisuuksia kehittyä toiminnassamme. Sopimuksen myötä Newsecistä tulee Suomen suurin vuokra-asuntojen manageerausyhtiö, Mustaniemi jatkaa.

Lue Varman tiedote

Lisätietoja:

Sari Raunio
Kiinteistökehitysjohtaja
Varma
Puh. 050 526 6886
etunimi.sukunimi@varma.fi

Risto Mustaniemi
Asuntoliiketoiminnan johtaja
Newsec
Puh. 0400 410 119
etunimi.sukunimi@newsec.fi

Marjut Tervola
Viestintäpäällikkö
Varma
Puh. 045 673 0120
etunimi.sukunimi@varma.fi