Kauppakeskus Hertsin kivijalkaan muuttanut Wolt Market valloitti lähes 400 neliön tilat ja asiakkaiden sydämet. Hertsin ja Wolt Marketin yhteinen tavoite on tehdä ihmisten arjesta helpompaa.
Lähipalvelukeskus Hertsiin Herttoniemeen avautui 23.3.2022 uusi Wolt Market. Lähes neljän sadan neliön liiketila sijaitsee Hertsin kivijalassa.
– Wolt Marketin saaminen Hertsiin oli iso ilouutinen! Hertsi on lähipalvelukeskus: me haluamme mahdollistaa alueen asukkaille mahdollisimman helpon arjen. Ja siihen palvelupalettiin Wolt Market sopii täydellisesti, Hertsin kauppakeskuspäällikkö Hanna Feodorov kertoo.
Wolt on viime vuosina laajentanut palveluaan ravintolaruoan ohella myös vähittäiskaupan puolelle. Ensimmäinen Wolt Market avattiin Jätkäsaareen huhtikuussa 2020.
Wolt Marketin kautta hoituvat hyvin viikoittaiset ostokset; kotiovelle voi tilata kaiken tuoreesta leivästä vessapaperiin ja tiskiharjoihin. Asiakas tekee tilauksen Woltin sovelluksessa tai verkkosivuilla, Woltin työntekijät keräävät ostokset kasseihin ja toimituksista huolehtivat Woltin kumppaneina toimivat lähetit. Keskimäärin ostokset toimitetaan asiakkaalle noin puolessa tunnissa.
– Ihmisten arjen kannalta se, että päivittäistavarat pystyy tilaamaan kotiovelle, on mieletön juttu, Hanna Feodorov toteaa.
Mutta miten Wolt Market päätyi juuri Hertsiin? Hyvän yhteistyön ja strategisen näkemyksen kautta.
– Wolt Marketit on pyritty avaamaan konseptimme näkökulmasta logistisesti keskeisille sijainneille, jotta ne ovat lähellä asiakkaitamme. Herttoniemi on voimakkaasti kasvava alue, Woltin Suomen General Manager Joel Järvinen taustoittaa.
Newsecin Senior Leasing Manager Seppo Oksanen muistuttaa, että lähettien työn ympärille keskittyvä liiketoiminta asettaa vaatimukset myös tilalle.
– Wolt Marketin liiketilojen täytyy sijaita riittävän keskeisellä alueella, jotta tuotteiden jakeleminen on logistisesti järkevää. Toisaalta, tämä konsepti ei välttämättä hyödy siitä, että tilat ovat aina kaikkein keskeisimmillä alueilla – tilojenhan ei ole tarkoitus houkutella kuluttaja-asiakkaita vaan palvella Woltin lähettikumppaneita. Tärkeintä on sekä sijainnin että itse liiketilan erinomainen logistinen toimivuus. Woltin lähettien täytyy päästä näppärästi sisään, pystyä nappaamaan asiakkaiden tilaukset ja jatkaa matkaa näiden luokse ilman ylimääräistä säätämistä.
Iso liiketila kauppakeskus Hertsin kivijalassa on kuin luotu tähän tarkoitukseen.
– Aika usein kivijalkatiloissa näkee esimerkiksi polkupyöräkorjaamoja tai muita ei-niin päivittäisiä palveluita. Hertsin vuokrausstrategiaa päivittäessämme ymmärsimme, että tässähän on kaikki ne ominaisuudet, joita Wolt Market tarvitsee. Tämä oli niin sanotusti perfect match, Oksanen naurahtaa.
Tilan neliöt räätälöitiin juuri toimijan konseptille optimaalisiksi.
– Wolt Marketin tiloissa tarvitaan paljon jääkaappitilaa ja muuta kylmätilaa ja ilmanvaihdot ja viilennykset ovat omat kysymyksensä. On ollut hienoa päästä miettimään alusta saakka, miten liiketila saadaan varusteltua juuri Wolt Marketille, Feodorov kertoo.
– Olemme valtavan iloisia päästessämme avaamaan Hertsiin. Meille on tärkeää tehdä viikoittaisten ostosten tekemisestä sujuvaa ja sitä kautta auttaa asiakkaitamme säästämään aikaa heille tärkeisiin asioihin. Odotamme innolla, miten arki Hertsissä lähtee sujumaan ja millaisia toiveita asiakkaillamme on, Wolt Marketin Joel Järvinen kommentoi.
Newsec toimii myös jatkossa Woltin strategisena kumppanina liikepaikkojen suuntaan.
– Wolt Marketin liikkeenjohdon ei tarvitse käyttää omia resursseja liikepaikkahankintaan tai neuvotella kiinteistönomistajien kanssa esimerkiksi vuokrasopimusehdoista. Me Newsecissä hoidamme tämän työn heidän puolestaan avaimet käteen-periaatteella, Oksanen kuvailee yhteistyötä.
Kauppakeskus Hertsi täyttää tänä keväänä kaksi vuotta. Wolt Marketin tulo Hertsiin on iso ilonaihe ja positiivista liikehdintää nähdään tällä hetkellä muutenkin kauppakeskuksen toiminnassa.
– Lähtökohtaisesti Hertsin vuokrausta toteutetaan tarkkaan harkitun vuokrausstrategian ja –suunnitelman mukaisesti. Toisaalta tenant mixin hiominen on jatkuvaa pientä palapeliä, jota rakennamme Sepon kanssa: jos tuo menee tuonne, tulisiko tämä tänne? On ollut hienoa tehdä Newsecin vuokraustiimin kanssa yhteistyötä. Kauppakeskus ei tule koskaan täysin valmiiksi – ja sen takia tämä on maailman mielenkiintoisin työ, Hanna Feodorov hymyilee.
Newsec Property Asset Managementilla on Suomen suurin vuokraustiimi. Vuokraustiimi vuokrasi 2021 yhteensä 236 100 m2 toimitilaa ja teki yhteensä noin 528 vuokrasopimusta.
Osana laajempaa Wolt-yhteistyötä Newsecin Tenant Representation -tiimi edustaa Woltia uusien Wolt Market -liiketilojen haussa. Wolt Market etsii uusia liiketiloja koko Suomessa. Soveltuvista vapaista liiketiloista voit olla yhteydessä Tenant Representation –tiimiin.
Lisätietoja:
Joona Nyman
Tenant Representation
joona.nyman@newsec.fi
+358 50 353 9730