Arviointi ja analyysi
Suomen Yliopistokiinteistöt Oy (SYK) haluaa olla Euroopan arvostetuin kampuskehittäjä. Kymmenen suomalaisen yliopiston ja Suomen valtion omistaman SYK Oy:n tehtävänä on kehittää kampuksia, tunnistaa niiden kehitysmahdollisuuksia, toimia edelläkävijänä ja visioida alueiden potentiaalia vetovoimaisina kampuksina.
SYK:n kiinteistökanta sijaitsee laajasti ympäri Suomea ja kiinteistötyypit vaihtelevat oppilaitoksista kasvitieteellisiin puutarhoihin sekä Lapin erämaassa sijaitseviin tutkimusasemiin. SYK tarvitsee uskottavia, perusteltuja ja ennen kaikkea luotettavia kiinteistöarvioita sekä -analyysejä myös haastavampien ja syrjäisten kiinteistöjen osalta. SYK hakee yhteistyöstä Newsecin kanssa hyötyä niin sisäiseen päätöksentekoon, myyntiin kuin rahoitusneuvottelujenkin tueksi.
Mittavasta, eri puolilla Suomea sijaitsevasta kiinteistöomaisuudesta johtuen muutostarpeita ilmenee jatkuvasti. Moderni korkeakoulumaailma ei tarjoa vain suuria luentosaleja, vaan muuntautumiskykyisiä tilaratkaisuja entistä monipuolisempaan käyttöön.
SYK:n ja Newsecin yhteistyö alkoi nykyistä huomattavasti projektiluontoisemmin yksittäisillä toimeksiannoilla. Vuosien varrella kumppanuus on syventynyt monipuolisiin analyyseihin, avoimeen sparraukseen ja molemminpuoliseen näkemysten vaihtoon markkinoista. Yhdessä hiotut toimintamallit myös nopeuttavat ja yksinkertaistavat SYK:n omia prosesseja esimerkiksi kiinteistöarvioinneissa.
Meidän newseciläisten koko Suomen kattava laaja-alainen asiantuntemuksemme tarjoaa SYK:lle ammattimaista palvelua juuri heidän tarpeisiinsa. Tuotamme SYK:lle puolivuosittain vuokratasoanalyysejä useista kaupungeista muun muassa vuokrauksen tueksi. Myös realisointitarpeita on ilmennyt, kun yliopistot ovat keskittäneet toimintojaan. Sisäisen päätöksenteon, myynnin ja kiinteistöjärjestelyjen tueksi olemme Newsecillä laatineet hinta-, kehitys- ja myytävyysanalyysejä.
SYK Oy saa Newseciltä ammattimaista palvelua sekä asiantuntevia ja luotettavia kiinteistöalan arvioita ja analyysejä kampusalueiden kehittämisen tueksi.
”Valtakunnallisen toimijan markkinatieto kampuskaupunkiemme vuokratasoista on suuri etu. Yhdessä hiotut toimintamallit yksinkertaistavat myös omia prosessejamme.”
– Anssi Koski, varatoimitusjohtaja, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy (SYK)